Vieraidemme palautteita

Taiteilijaelämää La Haciendassa

Viikko on nyt mennyt auringon alla. Onhan tämä pohjolassa eläneelle taas hyvä huomata, millaista on maalata ulkona täydessä valossa. Olen iloinen tästä saamastani mahdollisuudesta. Jokaiselle työtä tekevälle se oikeaan kohtaan osunut työrauha lienee tärkeimpiä asioita. Joskus se ”muu elämä” tuntuu ottavan enemmän sijaa kuin olisi toivonutkaan. Senpä vuoksi oli hyvä huomata jo heti alkuun, että keskittyminen työskentelyyn La Haciendassa on helppoa.

Talossa on mahdollisuus valita joko ulkoa tai mikseipä sisältäkin rauhaisa paikka, siitä huolimatta että isäntä ja keittiöväen touhut myös ovat oleellinen osuus päivää. Takaterassilta avautuu huikea näköala vuorille ja alhaalla laaksossa olevaan kylään. Mikäli ulkoilmassa haluaa maalata se on mahdollista täällä kovasta paisteesta huolimatta, varjoakin on saatavilla. Mielestäni olen päässyt hyvään vauhtiin työskentelyssäni vaikka vasta viikko on kulunut. En tiedä, onko siinä osatekijänä nämä fantastiset ruoat mitä olen saanut täällä maistaa. Sitä kun oppii iän myötä myös rakastamaan hyvää ruokaa ja lepoa! Ja kyllä se näyttää nuoremmillekin maistuvan; sain tyttäreni tänne vajaaksi viikoksi, ja myös hän oli tyytyväinen pikku lomaansa. Joten voin suositella kumppanin mukaan ottamista La Haciendaan, tekemistä löytyy kaikille.

Ruokailu La Haciendassa on mainittava tässä yhteydessä, koska se on niin elämyksellistä. Siitä todellakin muodostuu odotettu hetki päivästä; mitä hyvää saadaan tänään maistaa? Aivan kuin taidekin on parhaimmillaan selittämättömän hyvää tai elämyksellistä, sitä se on ruokailukin täällä. On etuoikeus päästä maistamaan talon isännän suunnittelemia ja valmistamia ruokia. Niissä saa hyvän kuvan hänen ammattitaidostaan. Ei voi myöskään olla näkemättä niitä monia pieniä asioita millä vieras on huomioitu. Täällä kokee itsensä tervetulleeksi. Löytyyhän kylpyhuoneesta mm.”Survival kit” naisille ja miehille jos nyt jotain oleellista olisi saattanut unohtua pakatessa.

Voin suositella mitä lämpimimmin La Haciendaa luovan työn tekijöille!

Ystävällisesti Arja Koskinen

Anna-Mari kirjoitti omalle fb-sivulleen näin

Nyt palataan tässä tarinassa Espanjaan ❤

Pääsin kokemaan jotain mitä en edes osannut ajatella 🙏 Minulle merkittävää kahdestakin syystä ja toinen niistä on rajoittunut ruokavalio 👆ja toisen avaan myöhemmin.

Minut kutsuttiin Majatalo La Haciendaan, ajatuksena oli, että teen omistaja Mikalle hoidon yöpymisestä, jota en tällä kertaa siis vielä tehnyt.
Mika soittaa minulle edeltävänä iltana, että mikä minun ruokavalioni on ja tietysti vastaan vaatimattomasti ja vaivautuneena niinkuin yleensä, että ei minun takia tarvitse mitään erityistä ”riittää ihan perus salaatti ja kasvikset”. Mika kertoi, että on käynyt erikseen allergioihin perehdyttävän ravintolalinjan ja tykkää vaihteluksi tehdä erilaista ruokaa. ”Ok”, ajattelin, onpas mukavaa, kun kerrakin en vaivaa ketään tai vaivaudu itse siitä, että selitän ruokavalioni tarkkuutta.

Omien töiden jälkeen lähdemme kohti Albir, Valencianaa. Perillä vuorenrinteellä odottaa upea talo uima-altaineen ja verantoineen, näkymät joka puolella on kauniit, toisella puolen vuoria toisella kaupunki, jonka takana vuorijono. Mika ottaa meidät vastaan ja tarjoaa omista yrteistään tehtyä juomaa, mmm, maistui virkistävälle kuumana päivänä. Tutustuin paikkoihin ihastellen ja sitten pääsimmekin päivälliselle, joka espanjalaisittain nautitaan illalla. Minulle oli siis hiukan ennen paikalle saapumista selvinnyt, että Mika on työskennellyt presidenteille ja valtionmiehille ja naisille. Jotenkin erilaiselta tuntui istua katettuun pöytään mutta hetken kuluttua jo täysin luonnolliselta. Oli mukava kuunnella Mikan tarinoita hänen urastaan, mutta ennenkaikkea taivaallista oli nauttia hänen loihtimiaan ruokia ❤ Mitä makuelämyksiä ja soundeja, Mikan sanontaa lainaten! Miehän en ole syönyt lihaa moneen vuoteen mutta nyt söin kanaa ja join vielä iltakahvit kera parhaan jälkiruuan mitä olen ikuna maistanut! (Kuvissa kerron näistä lisää).
Tämän nautinnollisen makuelämyksen jälkeen pulahdan lämpimässä yössä merivesialtaaseen ja kellun katsoen tähtitaivasta kaikessa hiljaisuudessa. Kiitollisuus ja rauha läsnä.

Nukun Impilä-nimisessä huoneessa (merkitys kuvateksissä).
Aamu valkenee ihanassa tuoksussa ja hiljaisuudessa, kun nukkuu ikkuna auki ❤ Ja ajatus taas aamupalassa, hih minkäs voit kun tietää mitä hyvä ruoka mielelle ja keholle tuottaa 😋🔝
Valmistaudun myös kiipeämään vuorelle, vuori kutsuu voimakkaasti.. olen pian siellä..

Aamupala on väreineen täydellistä 🙏

Lähden vuorelle ja juuri silloin pilvilauttoja alkaa kertymään taivaalle, mikä todellisuudessa oli hyvä asia. Kuumuus ei ollut niin paahtavaa ja ihan huipulla pilvilautta meni lävitseni ja se muuten tuoksui ja tuntui hyvälle.
Maisemat 💯💯💯💯 Korkeus👊 Energia 🙏 Minulla loppui sanat. Puhdasta onnellisuuden tunnetta.
Palaan takaisin, kun olen valmis.

Auringon palvomista ja uimista, sitähän en ehtinyt tehdäkkään kuluvalla viikolla, koska olin töissä. Tuntui siis erityisen hyvältä vain olla ja nuuskia ilmaa, koska olinhan Espanjassa ☀ Ja Espanja tekee kyllä minusta enemmän, en osaa sitä sen kummemmin selittää, se nostaa mm. minussa minun naiseutta hehkuvammaksi💃

Ja arvaatte varmaan, että vielä on jotain syötävä ennenkuin lähden takaisin Annen kyydillä Torreviejaan.
Lounas, kasvisruokaa ja salaattia. ☑

Voin kertoa, että kokkailukuume iski todella tehokkaasti! Minun aika alkaa tekemään myös erityisiä ruokia rakkaudella itselleni, eikä vaan nopeasti syödä jotain… minustahan se vaatimattomuus ja vaivaantuminen on kotoisin.

Kuinka kiitollinen olenkaan Mikalle tästä kokemuksesta (ja samalla lausun kiitokset NHHF:n Sirpalle, joka loihti mulle viikon ruuat Narvinlinnassa ja raakakeittiön Mikalle, joka loihti universumin parhaat lakritsitryffelit👊👆❤)

Ja nyt alussa mainitsemaani toiseen asiaan!
Puhuimme myös töistä ja kerroin mitä teen ja mitä tulevaani on tulossa. Mika ja markkinoinnista vastaava Anne kiinnostuivat ammattitaidoistani ja ehdottivat tulevassa yhteistyötä Majatalo La Haciendaan, että siellähän voisi järjestää hyvinvointiretriittejä ☀🙏
Odotan mielenkiinnolla ja kiitollisena yhteistyöhetkiä Mikan, Helin ja Annen kanssa.

Jos sinä mielit lähteä rentoutumaan kyseiseen paikkaan niin käyhän myös tykkäämässä Majatalo La Haciendan fb:sivusta niin pysyt ajantasalla mitä siellä tapahtuu.
SUOSITTELEN PAIKKAA VAHVASTI!!!