Altea

Altea-nimi tulee kreikkalaiselta Altahia-alueelta, ja se tarkoittaa ”parannan”.

Altean historiaan (klikkaa ja katso upeita historiallisia kuvia) kuuluu monia sivilisaatioita, ibereitä, kreikkalaisia, foinikialaisia, roomalaisia ja muslimeja. Sen historia ulottuu jopa ajalle ennen roomalaisten valtaa.

Kaupunki oli vuoteen 1244 saakka muslimien asuttama, kunnes kuningas Jaime de Aragon I valloitti kaupungin Aragonin kruunun alle ja kristityille.

Tämän tapauksen vuoksi Alteassa vietetään joka syksy viikon ajan moros y cristianos -juhlaa, jolloin kyläläiset pukeutuvat joko kristityiksi tai arabeiksi ja näyttelevät taistelun kaupungin kukkulan valtaamisesta uljaiden espanjalaisratsujen selästä käsin. Juhlan ajan kylän liikkeet pysyvät kiinni.

Myöhemmin kukkulan ympärille rakennettiin valkea kaupunki kuningas Jaime I toimesta.

Kaupungin uusi keskus päätettiin rakentaa sinne, sillä kukkulaltahan oli parempi suojella kaupunkia vihollisilta.

Nykyään tämä kukkula tunnetaan Altea la Nuevan eli ”uuden Altean”

vanhanakaupunkina. Tämän uuden Altean rakensivat siis 1200-luvulta lähtien kristityt.

Altea la Nueve (kuva)

Muslimit asuivat Altea la Vellassa (Vanha Altea), joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Altea la Nuevasta.

Kummassakin Altean osassa on oma valkea, historiallinen vanhakaupunkinsa.

Altea la Velle (kuva)

Ei ole ihme, että Miguel Hernández-yliopiston Bellas Artes -taideakatemia on sijoitettu juuri Alteaan.

Kaupungin kauneus on innoittanut taiteilijoita, kuvanveistäjiä, runoilijoita ja kirjailijoita jo vuosisatojen ajan. Esimerkiksi kuuluisa taidemaalari Benjamín Palencia vietti viimeiset vuotensa Alteassa. Vanhankaupungin pienet kujat ovat täynnä idyllisiä taiteilijaputiikkeja, -näyttelyitä ja -gallerioita.

Taidemarkkinoiden aikaan kaupungin kadut täyttyvät maalauksista ja veistoksista. Espanjalaisille tärkeä 1800-luvun loppupuolella vaikuttanut kirjailija, Vicente Blasco Ibáñez, kuvasi tätä kuvankaunista rannikkokaupunkia monissa kirjoissaan.

Altea on perinteisesti houkuttanut boheemeja, mutta myös vauraita ihmisiä pakenemaan paparazzi-sirkusta ja turismihulinaa.

Taiteilijoiden lisäksi Alteassa asuukin monia elokuvatuottajia, muusikkoja, näyttelijöitä, urheilijoita, poliitikkoja ja menestyneitä liike-elämän henkilöitä.

Altean väestöstä noin kolmannes on ulkomaalaisia, jotka osaavat arvostaa kaupungin kauneutta, siisteyttä, turvallisuutta sekä häikäiseviä meri- ja vuoristonäköaloja.

Alteasta ei ole koskaan tullut turistirysää turistibusseineen, eikä Alteaa ole koskaan rakennettu täyteen turistiasuntoja.

Altean vanhassakaupungissa elävät sen sijaan paikalliset ihmiset sekä taiteilijat.

Se on vanha taiteilijakaupunki, jonka kujilla taiteilijat maalaavat ja käsityöläiset myyvät tuotteitaan pikku-putiikeissaan.

”Altea es una fiesta continua” (Altea on yhtä loppumatonta juhlaa) sanoo Wikipedia Alteasta.

Kaupunki onkin taiteensa, kauneutensa ja gastronomiansa ohella tunnettu paikallisista juhlista, joita järjestetään ympäri vuoden.

Altean vanhassa kaupungissa sekä Paseo Maritimolla voi tehdä kulinaristisia elämysmatkoja päivä tai ilta toisensa jälkeen. Pikkuravintoloiden innovatiivisuus, ruoan korkea laatu ja ravintoloiden tunnelma jättävät tuskin ketään kylmäksi.

TERVETULOA LOMALLE LA HACIENDAAN!

La Hacienda
Estrella Polar 67
03581 Albir/ Alicante
Spain

PUH/TEL:
Mika +358401627557

EMAILS:
info@lahacienda.fi
mika.hartikainen@lahacienda.fi