Viikko on nyt mennyt auringon alla. Onhan tämä pohjolassa eläneelle taas hyvä huomata, millaista on maalata ulkona täydessä valossa. Olen iloinen tästä saamastani mahdollisuudesta. Jokaiselle työtä tekevälle se oikeaan kohtaan osunut työrauha lienee tärkeimpiä asioita. Joskus se ”muu elämä” tuntuu ottavan enemmän sijaa kuin olisi toivonutkaan. Senpä vuoksi oli hyvä huomata jo heti alkuun, että keskittyminen työskentelyyn La Haciendassa on helppoa. Talossa on mahdollisuus valita joko ulkoa tai mikseipä sisältäkin rauhaisa paikka, siitä huolimatta että isäntäja keittiöväen touhut myös ovat oleellinen osuus päivää. Takaterassilta avautuu huikea näköala vuorille ja alhaalla laaksossa olevaan kylään. Mikäli ulkoilmassa haluaa maalata se on mahdollista täällä kovasta paisteesta huolimatta, varjoakin on saatavilla. Mielestäni olen päässyt hyvään vauhtiin työskentelyssäni vaikka vasta viikko on kulunut. En tiedä onko siinä osatekijänä nämä fantastiset ruoat mitä olen saanut täällä maistaa. Sitä kun oppii iän myötä myös rakastamaan hyvää ruokaa ja lepoa ! Ja kyllä se näyttää nuoremmillekin maistuvan; sain tyttäreni tänne vajaaksi viikoksi ja myös hän oli tyytyväinen pikku lomaansa. Joten voin suositella kumppanin mukaan ottamista La Haciendaan, tekemistä löytyy kaikille.

Ruokailu La Haciendassa on mainittava tässä yhteydessä, koska se on niin elämyksellistä. Siitä todellakin muodostuu odotettu hetki päivästä; mitä hyvää saadaan tänään maistaa? Aivan kuin taidekin on parhaimmillaan selittämättömän hyvää tai elämyksellistä, sitä se on ruokailukin täällä. On etuoikeus päästä maistamaan talon isännän suunnittelemia ja valmistamia ruokia. Niissä saa hyvän kuvan hänen ammattitaidostaan. Ei voi myöskään olla näkemättä niitä monia pieniä asioita millä vieras on huomioitu. Täällä kokee itsensä tervetulleeksi. Löytyyhän kylpyhuoneesta mm.”Survival kit” naisille ja miehille jos nyt jotain oleellista olisi saattanut unohtua pakatessa.

Voin suositella mitä lämpimimmin La Haciendaa luovan työn tekijöille !

Ystävällisesti Arja Koskinen